keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Pääsiäisenajan kuulumiset

Pääsiäinen olla meni. Kovin oli mukava makkaranpaistoretki sunnuntaina koko perheen kesken, mutta sitäkin tylsempi loppu. Etta viilsi metsässä takatassun johonkin terävään ja näytti aika pahalta.. päivystykseen pääsyä piti odotella kolme tuntia ja haava ehti jo liimautua umpeen siitä haavamönjästä. Onneksi kuitenkin mentiin, että saatiin haava putsattua eläinlääkärin toimesta huolella ja sen jälkeen kunnon pakettiin pariksi päiväksi.



Kotiin kun tultiin, isäntä kantoi Ettan petille maate. Oli aika yllättävä reagtio Ettalta Milaa kohtaan, sillä se sai sellaisenkin ärähdyksen ja hampaiden vilauttelun osakseen, ettei siskon lähelle nyt sovi mennä. Hyvin antoikin sitten Ettan olla rauhassa koko illan. Meille ihmisille Etta ei sanonut mitään. Jännä miten se ei halunnut Milaa lähelleen. Meidän pikkuihmiset sitten hoivasivatkin Ettaa ja toivat peittoa päälle, että oli lämmin nukkua. Etta virkosi tosi huonosti siitä rauhoituksesta, ja meni ainakin 4-5 tuntia, että se pääsi edes jaloilleen. Puolen yön jälkeen Etta oli sen verran selvä, että uskalsin antaa lääkkeen ja vähän ruokaa. Aamulla se olikin taas normaali itsensä.



**

Maanantaina oli hieman erilaiset aksatreenit. Olimme nimittäin metsässä! Metsäagility oli oikein hauskaa, joskin rankkaa puuhaa. Tehtävänä oli suunnitella kukin oma rata, harjoitella se ja näyttää muille miten sujuu. Mila oli ensin vähän hukassa, mutta kunnon ohjauksella alkoi puiden kierrot sujua hienosti. Tämän tehtävän jälkeen suoritettiin kouluttajan tekemä rata. Johan oli koirat poikki siitä rämpimisestä.

Treenin jälkeen olikin luvassa muuta mukavaa, nimittäin makkaran paistoa laavulla. Olipa todella kiva ylläri kouluttajalta meille :)

Mila ja porokoira Maltti
 
**

Tiistaina otettiin tumppu pois Ettan jalasta. Hyvin oli siististi mennyt haava kiinni ja toivottavasti nyt pysyykin. Melko hankala kun on pitää toista riekkumatta, kun se on niin hätäänen liikkeissään, sisälläkin.

**
 
Luonnetestiin sain Ettalle paikka Kangasalaan 7.6.2014. Jännä päästä kattoo miten Etta reagoi tuollaisissa tilanteessa. Normaalisti Etta ei reagoi esim. pyssyllä ampumiseen (muutaku innostuen) ni nyt vähän jännittää onko se kuinka paineistunut sitä ennen niistä muista tehtävistä. Ja et leikkiikö tuomarien kans jne. Hyvin mielenkiintoista odotettavaa! :)

Paria näyttelyä kattelin sillä silmällä, et pitääskö mennä.. Kokkolan KV ja Saarijärven ryhmänäyttely. Lähempänäkin olis ollu esim. Mustasaaressa, mutta Kirsti Louhi ei tykänny yhtään Milasta, ni ei viedä sille toista kertaa. Olis kiva mennä molempien koirien kanssa molempiin näyttelyihin, mutta hitsi kun pitääs saada sitten joku esittämään Mila, kun ovat molemmat avoimessa luokassa. Innokkaita handlaajia?

**

Milan kanssa vaihdetaan aksa hetkeksi tokoon kun tulee tämä pakollinen tauko. Päästiin kuuden kerran alkeiskurssille. Toivottavasti sieltä saisi hyviä vinkkejä miten jatkaa tuota tokoilua Milan kanssa. Itse on jotenkin jämähtänyt, ettei mitenkään pääse etenemään. Josko nyt saatais uutta virtaa siihen hommaan. Tavoitteena olis myös BH-koe suorittaa Milan kanssa jossain vaiheessa, niin tuo on hyvää pohjustusta sitäkin varten.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kiva koulutus

Alunperin mun piti mennä vain Ettan kanssa Katja Ojansivun koulutukseen, mutta pääsinkin sinne molempien koirien kanssa. Olipa kerrassaan hyvä kouluttaja ja taas sai monta hyvää vinkkiä ja uutta näkökulmaa asioihin. Mikä siinä onkaan, kun itse ei aina havaatte yksinkertaisia asioita, ennen kuin joku ne sulle kertoo :)

Ettalla oli taas vauhti päällä ja sen kanssa ei kovin pitkälle ehditty, jos esteiden lukumäärää miettii. Sen sijaan keskityttiin lähdön liikavireongelmaan, eli siihen valtavaan räykyttämiseen ja paikallaan pomppimiseen. Mielenkiinnolla odotan treenejä, että pääsen sitä siellä testaamaan. Katjan mielipide siis oli, että Etta on nyt oppinut sellaisen kaavan, että se haukkuu ja minä odotan passiivisena että se on hiljaa. Sitten saa namin. Sitten voi taas haukkua ja taas saa namin kun on hiljaa. Kun kävelen pois Ettan voi hyppiä ja haukkua. Se on siis kuulemma oppinut että sen pitää haukkua että pääsee radalle. Voihan huokaus. No nyt yritetään opettaa se siis vihdoin oikein ja niin, että sen pitää olla hiljaa, että pääsee radalle.

Radasta:

Kolmosputkelta kepeille kuljetin tuosta putkien välistä. Toinen vaihtoehto olisi ollut kierrättää putken takaa, mutta todella hankala ja hidas tie, kun koira ei olisi nähnyt keppejä lainkaan. Vähän meinasi maltin kanssa olla ongelmia ja siksi keppien eka väli oli vähän hukassa. Tokikin kepit olivat vielä tosi lähellä seinääkin, mikä hankaloitti asiaa.

Kepeiltä lähetys putkeen ja kutoshypylle takaakiertoon. Tässä kohtaa ei saanut missään nimessä käyttää putkijarrua, mitä joku meinasi käyttää. 7-8 välissä sylikäännöksellä tai vain pyöräytyksellä sai hyvin kohti kasin kautta putkeen. Yksi vaihtoehto oli tehdä seiska päällejuoksuna ja siitä pyöräytys kasille. Se toimi Milan kanssa hyvin.

Hypylle 14 niisto ja siitä pikapikaa 16:sta pakkovalssi lähetys putkeen. Milan kanssa toimi niin, että niisto 14, 15-16 väliin persjättö ja takaakierto-saksalainen 16:sta ja siitä lähetys putkeen. Putkelle 18 tein molemmille poispäinkäännökset. Joku teki tähän persjätön. Hypylle 19 pakkovalssi ja siitä valssilla kääntäen väli 20-21.Etta ei tainnut mennä tätä pidemmälle. Milan kanssa taas jatkettiin niin, että 22-23 väliin persjättö ja lähetys putkeen. Persjättö ennen hyppyä 25 ja siitä sylikäännöksen tapainen tai pyöräytys hyppy 26.

Vähän oli molemmille koirille haastava tuo 14 niisto, kun siitä piti itse tosissaan karata pois ennen kuin koira edes aloitti hyppäämistä. Sain palautetta omasta niistotyylistäni, että haen koiran turhan pitkältä kädellä ja sitten kun lähden liikkeelle, se käsi häviää ja koira ei hyppääkään. Eli pitäisi vain vähän pienesti merkata, ettei koira tule riippuvaiseksi kädestä. Täytyypä harjoitella.

Katja sanoi, että Milalla on tosi hyvä moottori, vaikka vauhtia ei niin paljon olekaan kuin Ettalla. Mila kuitenkin tekee 100-lasissa ja mielellään. Palkkautuu myös hyvin eri leluilla. Katja meinasi, että kyllä sitä vauhtia vielä iän myötä tulee ja kun Mila tulee itsevarmemmaksi suorittajaksi. Olisi kuulemma hyvä palkata aina jos se tarjoaa jotain estettä ja radallakin kun sinkoaa (=lue irtoaa) mun ohjaamana väärälle esteelle, niin bileet pystyyn vain. No näin mä oon kyllä oikeastaan aina tehnytkin. Miksipä sitä koiran motivaatiota tappaa sillä että itse ohjasi väärin. Lisäksi nyt kannattaa kuulemma hyödyntää tää raskausaika juuri näihin irtoamis- ja takaaohjausharjoituksiin.



















Ainiin, ja oon varmaan unohtanut hehkuttaa. Mila meni viime treeneissä ekaa kertaa suorat kepit kuudella ohjurilla. Kyllä sen piti ekalla yrittämällä tosissaan miettiä mitä tapahtuu ja kuinka mennään, mutta pikku hiljaa varmuus kasvoi. Jes! Vielä me onnistutaan niiden kanssa ja päästää kisoihinkin!