torstai 14. helmikuuta 2013

Ystävänpäivätreenit

Mikäs sen mukavampaa, kuin ystävänpäivätreenit oman karvattiystävän kanssa :) Ja vielä melko onnistuneet sellaiset (lukuunottamatta mun ohjausmokia) :D Vauhtiakin alkaa tulla pienissä pätkissä kun Milalla varmuus suorittamiseen lisääntyy. Taas hetsailin sitä jonkin verran ennen suoritusta, mikä auttoi myös asiaa. Hyvä tästä vielä tulee.



Seuralla on uusi säädettävä keinu ja sitähän me koitimme tänään. Bäng gamea ollaan tehty jo niin paljon että voitiin edetä asiassa vähän. Kotona jäin miettimään, että olisi ehkä ollut hyvä palkata Mila suoraan keinun lopusta (jonkun muun henkilön toimesta) että oppisi etenemään rohkeasti sinne. Nyt meni aika siihen hämmästelyyn, miksi pitää mennä noin pitkästi jotain lankkua pitkin.. Mutta hienosti tämä pätevä karvatti osasi kontaktille jäädä.


Kiitos Johannalle kuvaamisesta!

Tiistain omatoimitreeneissä saatiin tällaista aikaiseksi:

Milan kanssa ihan mukava pieni pätkä. Vähän hidasta taas tuo meno, mutta muuten aivan ok. Kivasti Mila kuitenkin lukee ohjausta :)


Ettan kanssa treenailusta jäi eniten mieleen tuo onnistunut poispäinkäännös puomin jälkeen. Videon lopulla näkyykin sitten taas ohjaajan sählinkiä... Ai miten niin koira hukassa :D Voishan sitä katsoa sitä koiraakin eikä seiniä!!


maanantai 11. helmikuuta 2013

Homeopatiaa ja jäsenkorjausta

Etta on ollut muutaman päivän homeopaattisella. Huomenna vielä pari raetta ja sitten viikon ajan seuraillaan muutoksia. Mielestäni rapsuttelu on kyllä jo vähentynyt. Toivottavasti haavat pääsevät pian paranemaan.

Viime viikolla käytiin Ettan kanssa osteopaattisella hierojalla ja taas oli useita fasettilukkoja lannerangassa. Onneksi ne kaikki saatiin auki. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että on välttämätöntä käydä hierottamassa/käsiteltävänä vähintään kahden kuukauden välein. Rintaranka oli pysynyt ihan hyvänä.

Kuulin, että muutama tuttu agilityharrastaja on käyttänyt koiriaan Kokkolassa koirien jäsenkorjaajalla hyvin tuloksin. Siitä innostuneena varasin itse molemmille koirille ajan kyseiselle jäsenkorjaajalle. Mielenkiinnolla odotan tätä käyntiä ja toivon todella että löytäisi Ettalta syyn selkäjumeille!

Huomenna omatoimitreenaillaan, sillä ryhmätreenit on Ettan osalta peruttu.  







perjantai 1. helmikuuta 2013

Treenipäivitystä

Etta pääsi treenaamaan Sari Heinosen koulutukseen 20.1.2013. Voi miten Etta olikaan pätevä, ihan hirmu pätevä! Tehtiin melko hankalia harjoituksia, mutta aikas hyvin Etta muisti asioita pitkän tauon jälkeen. Kaikenmaailman takaakierto-persjätöt onnistui ihan mainiosti.

Myös viikkotreeneissä on ollut todellisia onnistumisia Ettan kanssa. Aivan mahtava tunne treenata, kun näkee että koira nauttii hommasta ihan täysillä! Tiistain (29.1.) treeneissä Etta juoksi sellaista vauhtia ettei ole ennen nähty. Leijeröinnit ym. onnistui tuosta vaan, mutta oli melko naurettavaa yrittää ohjailla luotijunaa takaa käsin. Takaaleikkaukset ja yleensä takaaohjaus ei ole meille ongelma. Etta lukee esteet niin hyvin, että kun ohjaus on sekunnin sadasosan pielessä, koira on jo väärällä esteellä. Harmi ku näistä ei ole mitään videokuvaa.

Torstaina 31.1.2013 Mila pääsi viikon tauon jälkeen treeneihin mukaan. Tehtiin pieni radan pätkä, joka saatiin myös videolle (kameran laturi on vihdoin löytynyt!). Vähän hidashan tuo on, mutta ehkä se vauhti vielä lisääntyy kun estevarmuus paranee. Mila on kuitenkin pätevä pieni ja kulkee rataakin jo ihan mukavasti :)


Taloprojekti etenee hyvää vauhtia, sillä runkoa pystytetään paraikaa. Tänään tuskailtiin keittiön kanssa suunnittelijan luona. Ei siitä meinaa saada mieleistä. Mä en ikinä voisi olla mikään kalustesuunnittelija. En nimittäin kestäisi tällaisia asiakkaita kuin itse olen. Lähes joka päivä tulee joku uusi idea, ja taas menee kalustuksen järjestys uusiksi :D Onneksi mulla on vielä hetken aikaa fundeerata..

Ensi viikolla Etta menee taas tarkistamaan kropan kuntoa hierojalle. Toivon tosissaan että se on pysynyt kunnossa. Niin ja homeopaatille tarvis taas varata aikaa. Etta on raapinut pään rupisille haavoille :(