sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Paluu arkeen

Etta on toipunut leikkauksesta hienosti ja leikkaushaavat ovat parantuneet. Leikkauksesta on nyt reilu kaksi viikkoa, joten Etta sai luvan alkaa elää taas normaalisti. Kyllä helpotti kun ei tarvitse sen riekkumista olla koko ajan estämässä ja pihallekin saa päästää ilman hihnaa.

Ettalta lyheni myös turkki, mutta Mila säästyi vielä :) Näyttelyt johtavat edelleen 6-0.


Kansikuva sai tänään vaihtua talvisemmaksi. Oli sen verran komeat maisemat uusilla kotikonnuilla, että oli pakko napsia muutamia kuvia :) Harmi, että vasta ensi talvena päästää nauttimaan näistä maisemista ihan jatkuvalla syötöllä. 


lauantai 20. lokakuuta 2012

Tasapainoilua

Hierojan suosituksesta on nyt ostettu tasapainotyyny ja ensimmäiset testit sillä suoritettu. Treenataan siis tän keikkuvan tyynyn avulla koirien syviä lihaksia. Ja siinä sivussa vähän omistajankin :D Vähän meinasi Milan mielestä olla jännittävä tuommoinen kovasti keikkuva alusta, mutta hyvin se siihen alkoi takajalkojaan asetella. Kun tuli mun vuoro kokeilla omia vatsalihasjuttuja, Mila yritti tunkea tyynylle aina jos vain oli vähänkin mahdollista. Ihmetteli varmaan mitä ihmettä mä teen siinä päällä, kun hän nyt haluais sitä palkkaa! :D

Ettan reagtio tyynystä oli, kuten aina ennenkin kaikesta uudesta, että tulta päin! Tokikaan se ei kovin mielellään siihen molempia etujalkoja olisi laittanut. Takajalkoja ei edes yrittänyt tarjota, vaan nostin ne itse tyynyn päälle. Siinä sai sit tasapainoilla ja syödä muutaman namin. Etta sai olla tyynyn päällä vain hetken, ettei aiheuteta leikkaushaavalle mitään ongelmaa.

Leikkauksesta on nyt 8 päivää ja hyvin on neiti toipunut. Kävelyillä on vähän käyty ja jo parin päivän päästä saadaaankin ottaa tuo suojapuku pois.

Meinasin ajaa Milalta tänään turkin pois, mutta kovasti tekisi mieli lähteä tammikuussa Turun KV näyttelyyn ja moneen muuhunkin, että ehkä me kuitenkin se turkki kasvatetaan. Saa nähdä vain millaseen takkuun se menee kevääseen mennessä. Huokaus. Ja voi apuva niitä tulevia lumipaakkuja. Ehkä mä vielä harkitsen, heh.

Kuten kuvan muuttolaatikoistakin voi päätellä, kohta on muutto edessä. Puoli vuotta vuokra-asumista ja sit päästäänkin uuden Pohojalaastaloon herrooksi! Ai sitä autuutta. Iso pala kotimaata kelpaa varmasti koirillekin :)

maanantai 15. lokakuuta 2012

Sannan valmennus osa 2

Videokooste sunnuntain valmennuksesta:

Pätkä 1, Pätkä 2, Pätkä 3 ja Pätkä 4
 
Omaa pohdintaa viikonlopun treeneistä:
 
Onnistui
- Molemmilla hyvä fiilis koko ajan
- Milan motivaatio
- Leikkiminen
- Esteiden lukeminen

Kehitettävää
- Oman katseen pysyttävä koirassa!
- Milalle enemmän varmuutta irrota (tähän hyvä harjoitella käsi lähellä - koira lähellä ja käsi irtoaa - koira irtoaa + eteenlähetyksiä)
- Palkan sijoittaminen (aina koiran linjalle kohti seuraavaa estettä)
- Palkka koiralle kun se etenee vauhdilla, ei niin että pysähdytään palkkaamaan

Kuvat Riika-Maaria Mansikkamäki:





Kuvat: Minna Koivisto


 
  
 


 Ai niin, Milan säkäkorkeus on nyt aika tasan 42 cm, joten enempi kasvu on ei-toivottua! :)
 
Hierojalla käytiin tänään maanantaina. Selkä oli paljon parempi. Nyt paljon lihaskuntotreeniä takaosalle ja varsinkin syvien lihasten voimistamista. Uusi käynti joskus kolmen neljän viikon kuluttua samalla kerralla kun Etta seuraavan kerran menee.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Sannan valmennus osa 1

Eilen perjantaina saatiin Lehtosen Sanna (MM-kisoissa 2012 vesikoira Seran kanssa) viikonlopuksi kouluttamaan meidän Perrotryskööläisiä. Parin tunnin teoriapaketti agilitystä alkajaisiksi ja kotitehtävä lauantaille (leikkimistä ja palkkaamisen harjoittelua eri tavoin).

Tänään päästiin sit treenailemaan koirien kanssa. Alkuun lämmittelyleikkiä koiran kanssa. Lisäksi muutamia takaakiertoja yms. Sit itse tehtävän pariin. Tutustuttiin ensin pussiin erikseen. Sen jälkeen esteitä lisäillen yksi kerrallaan ja lopuksi koko pätkä hyppy-hyppy-pussi-hyppy-mutkaputki.

 
 
 
Toinen harjoitus oli hyppy-mutkaputki-hyppy-hyppy-hyppy. Alun putkelle vienti tuotti ongelmia, kun luulin koiralta vähän liikoja. Hyppysuoralla katseen pitäminen koirassa tuotti hankaluuksi mulle, joten sitä pitää muistaa treenata paljon. Lisäksi pitää treenata enemmän tuota, että Milan pitää hypätä este vaikka mä irtoan toiseen suuntaan. Enemmän siis palkkausta.
 
 
 
 
 
 
Saatiin jälleen kotitehtävä huomiselle. Tällä kertaa enemmän omaa pohtimista konkreettisen harjoittelun sijaan. Mukava päästä taas huomenna treenaamaan!
 
Ps. Etta on tyytynyt kohtaloonsa ja yrittää parhaansa mukaan pitää tuota sukkaa päällänsä ilman ylimääräistä mutinaa. Onhan tuo nyt koirallekin mukavampi kuin sellainen muovikauluri. Ja kumpikaan koirista ei pääse haavaa nuolemaan. Eilen yritin ottaa jalasta pois tassusiteen, mutta se alkoi ihan järkyttävästi nuolla sitä kohtaa, missä letku on ollut, joten sai siteen takaisin. Oli muuten näkemisen arvoiset ajellut kohdat sekä mahan alla että tassussa. Tarttee ilmeisesti ajaa turkki alas kun sukan käyttö loppuu :D

perjantai 12. lokakuuta 2012

Onnistunut leikkaus

Keski-Suomen Eläinklinikalla on käyty ja Etta yrittää selvitä lääkekrapulastaan. Sterilointi onnistui hienosti. Leikkauksen aikana Ettalla oli todettu kuitenkin säännöllisiä sydämen eteisen ylimääräisiä supistuksia ja syke oli matala (30xmin). Leikkauksen aikana sitä siis lääkittiin ja leikkausta voitiin jatkaa normaalisti. Eläinlääkäri kehuikin heidän laitteitaan tehokkaiksi, kun ne huomaavat tarkasti tällaiset muutokset ja näin ollen leikkauksista tulee entistä turvallisempia.
 
Lääkäri suositteli tuollaista sukkaa kaulurin sijasta, varsinkin kun kotona on toinen koira. Näin kukaan ei pääse haavaa nuolemaan.
 
Automatka sujui ongelmitta. Kotona Mila oli aivan ihmeissään mikä Ettaa oikein vaivaa. Rassu käänteli päätään Ettan kitinöitä ihmetellessä :)
 


Loimi lämmittää

lauantai 6. lokakuuta 2012

Suunta parempaan

Aamulla käytin Ettaa taas Timosella käsittelyssä. Kroppa oli paljon vastaanottavaisempi kuin ensimmäisellä kerralla ja ranka jousti jo aivan eri lailla. Ei siis ihme, että ravilenkki jo onnistui paremmin viikolla.

Etta istui ensimmäisen 10 minuuuttia ihan hiljaa paikoillaan ja antautui käsittelylle. Siinä vaiheessa kun Jaana-Kaisa lähti viemään käsiä alaspäin, että kääntyi katsomaan sen päälle, et "Uskallatkin mennä sinne kipeään kohtaan". Siitä se piippaaminen taas alkoi, mutta selvästi Etta sanoi vain asiasta. Näin mukavaa käsittelyä ei ole aikaisemmin ollut. Ettan silmistä huomasi, varsinkin siinä alussa, että se nautti käsittelystä. Siis niskan alueen käsittelystä. Vaikka ei sitä olisi halunnut näyttääkään.

Alempana tekee kipeää, niin on hankala nauttia. Välillä Etta yritti taas riuhtoi itseään pois, mutta antoi lopulta käsitellä ne pahimmat kohdat. Paljon on jäykkyyttä jäljellä, mutta jotain muutosta jo onneksi parempaankin.

Ilokseni olen myös huomannut pari päivää sitten, että Ettan aineenvaihdunta on lähtenyt liikkeelle. Parsakaalista ja nokkosesta on siis ollu apua! Etta nimittäin näyttää ja tuntuu "laihtuneen" eli neste on lähtenyt lavoista/kyljistä pois.

Etta nukkuu reporankana käsittelyn jälkeen

Keskiviikkona käytiin vesikoiralenkillä. Menossa mukana Rommi, Vilkku, Paavo, Dama, Nena ja meidän koirut. Olipa yllättävää huomata, että Etta otti tilanteen melko rennosti. Jopa pieneen Nenaan tutustui tosi kivasti. Ylimääräinen möykkäily on jäänyt siis vähemmälle. Niin paitsi pikku-ukkoja tuli metsästä ja niille piti haukkua kovasti.
Dama haastaa Ettaa leikkiin
Tutkailin tätä kuvaa kotona ja alkoi hymyilyttää. Dama on medi-kokoinen, joten Mila on vielä alle rajan! Mahtavaa! :D
Pikkuinen Nena
 

maanantai 1. lokakuuta 2012

Bang-game ja muuta kivaa

Viime viikon lopulla Milan kanssa on harjoiteltu sylkkäriä, poispäinkääntöä, irtoamista ja takaakiertoja. Pikku hiljaa hyvä tulee. Niin ja tokoliikkeistä istumaan jäämistä ja sen sietämistä, että kävelen Milan taakse ilman että sen tarvitsee siirtää itseään.

Osteopaattisella hierojalla käytiin lauantaina 29.9. ja kyllä se vain sain Ettalta monta paikka aukeamaan. Rintarangan kohdalla joku "ylimenokohta" on jumissa ja samoin lanneranka. Öisin pitää pitää bottiloimea päällä ja huomenna tiistaina sais käyttää ravilenkillä (sikäli mikäli se onnistuu).

Milalla oli lanne jumissa ja sieltä aukesi Milan omalla avustuksella pari lukkoa. Kotiläksyksi tuli lanteen venyttelyä. Toivotaan Etta Milan istuma-asento tuosta paranee ja saada tämäkin neiti kuntoon.

Milalla oli eilen sunnuntaina 30.9. Sagi-treenit. Harjoiteltiin pieniä radanpätkiä 1-4, 5-7 ja 7-10. Mila oli hirmu pätevä tyttönen. Hypyt oli edelleen ilman rimoja, pituudessa oli vain yksi pala ja muurissa oli pystytolppien välissä speed pumpit. Näiden lisäksi katsottiin kontaktien tilannetta puomilla. Mila osasi hienosti taas tarjota kontaktiasentoa, vaikka sitä ei olla pitkään aikaan tehty.

Kotiläksyksi saatiin bang-game -harjoituksia keinulle. Lisäksi olisi hyvä harjoitella lisää laatikkoleikkiä ja peruuttamista. Jälkimmäistä ei olla vielä tehtykään.

Tänään maanantaina ennen omien treeenattavieni tuloa harjoittelin Milan kanssa tätä kotiläksyä. Mila oli ihan innoissaan kun sai "räiskiä" keinua alas siitä 5 cm korkeudelta. Tosi hyvin alkoi tarjota tähänkin kontaktiasentoa. Ihana huomata miten pentu itse pohtii mitä pitää tehdä ja toimii sitten. Nostin kerran lisää keinua ylöspäin, noin 10 senttiin maasta. Siihen sain muutamia kertoja Milan peruuttamaan niin että nosteli takajalat yksi kerrallaan kontaktille. Mahtavuutta! Lisäksi harjoiteltiin kontaktia puomilla, ja hyvin onnistui sekin. Nyt kun itse vielä muistaisi lisätä sen käskysanan harjoituksiin. Jotenkin sitä vain jää ihailemaan toista eikä muista edetä harjoituksessa :) Niin ja Maiju P. käski ehdottomasti mun siirtyä Milan sivulle (ts. puomin sivulle). Harvoihan sitä koiraa odotellaan radalla siinä puomin edessä.

Nii ja lisäsinhän vielä pallon häiriöksi treeniin. Sai palloa kyttäämällä luvan lähteä sanallisen käskyn jälkeen lelulle. Melko hyvin Mila keskittyi ja malttoi kontaktilla pysyä vaikka pudotin pallon kädestä.

Ettan leikkausaikaa siirrettiin päivällä eteenpäin työesteiden vuoksi. Sitten onkin hyvä olla syyslomaviikko kotosalla pitämässä potilas aisoissa :)